Terveellisemmät henkoset sähkötupakalla

Sähkötupakka on elektroninen laite, joka muistuttaa savuketta ulkoisesti. Lisäksi se saa aikaan autenttisen tupakoinnin tunteen, sillä siitä imetään vesihöyryä, jonka voi halutessaan höystää nikotiinilla. Sähkötupakka ei kuitenkaan savukkeen tavoin sisällä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Sähkötupakka ei myöskään sytytetä, joten se ei aiheuta savua tai tuhkaa.

Sähkötupakkaa on käytetty Suomessa jo vuosia mutta suurin buumi alkoi keväällä 2011. Sähkötupakkabuumiin vaikutti paljon sähkötupakan saama mediahuomio. Sähkösavuketta käsiteltiin uutisissa ja keskusteluohjelmissa. Lisäksi Suomen ensimmäisen sähkötupakkaoikeudenkäynnin tuloksena suomalaiset saivat tilata nikotiinipatruunoita laillisesti Suomeen ETA-alueelta.

Vuoden 2011-2012 vaihteessa sähkötupakan markkinointi kuitenkin kiellettiin Suomessa, joka hillitsi sähkötupakkamarkkinoita huomattavasti. Sähkötupakkaa saa toki edelleen tilata Suomeen mistä päin maailmaa tahansa ja nikotiinipatruunoita ETA-alueelta. Jotkut suomalaiset sähkötupakkafirmat ovatkin lakimuutoksen takia perustaneet yrityksen ulkomaille. Eihän Suomi voi kuitenkaan kieltää netissä toimivien ulkomaalaisten yritysten markkinointia, vaikka se tavoittaa myös meidät suomalaiset.

Miten sähkötupakka toimii?

Sähkötupakka koostuu kolmesta pääkomponentista; akusta, nestaptruunasta ja atomisoijasta. Akku antaa sähkötupakalle virtaa, nestaptruunan neste höyrystyy savua muistuttavaksi höyryksi atomisoijan avulla.

Sähkötupakka on helppo koota, yleensä riittää kun ruuvaat kaksi kappaletta toisiinsa kiinni ja ryhdyt sauhuttelemaan. Sähkötupakan akku kestää 1-3 päivään ja jopa pidempäänkin riippuen siitä kuinka paljon sähkösavuketta käytät. Sähkötupakka on helppo lataa esimerkiksi USB-laturin avulla.

Sähkötupakan nestepatruuna sisältää yleensä makuaromeita, joka antaa vesihöyrylle miellyttävän maun. Makuvaihtoehtoja löytyy useita kymmeniä aina marjoista ja hedelmistä erilaisiin juomiin ja makeisiin. Sähkösavuketta voi toki sauhutella myös perinteisen savukkeen makuisena tai mentholina.

Suosittelemani sähkötupakkakaupat

Kaikkien testaamieni sähkötupakkamerkkien jälkeen olen päätynyt E-Lites sähkötupakkaan (http://www.e-lites.co.uk/). Sähkötupakat ovat aidonnäköisiä ja savukkeen tuottama höyry on todella paksua. Testailun kautta olen todennut että itse tykkään eniten tupakkaa muistuttavista sähkösavukkeista. E-Litesin sähkötupakat eivät ole kaikista edullisin vaihtoehto, mutta testailun kautta olen myös todennut, että halvalla ei saa hyvää. E-Lites maksaa itsensä takaisin ja tulee käytössä halvemmaksi kuin savukkeet.

Olen myös testannut SteamLite (http://www.steamlite.co.uk/) sähkötupakkaa ja pidin siitä paljon. Steamliten aloituspakkaukset ovat jopa kympin pari edullisemmat kuin E-Litesillä, mutta hintalaatusuhde on silti kohdillaan. Kannattaa ehkä testata ensimmäisellä kerralla tätä merkkiä, niin ei mene liikaa rahaa, jos sähkötupakka ei tunnukaan omalta jutulta. Sähkötupakat ovat tyylikkäitä ja toimivat mainiosti.

Nucig (http://www.nucig.co.uk) on ilmeisesti yksi johtavista sähkötupakkamerkeistä briteissä. Sähkötupakat vaikuttaa ihan asiallisilta, mutta en pitänyt nettisivuista. Jotenkin sekavat ja ei vaan miellytä omaa silmää. Nucigilla on nyt nettisivut myös suomenkielellä!

Liberty Flights (http://www.liberty-flights.co.uk/) oli ensimmäinen merkki jota olen koskaan testannut. Täältä voin suositella, jos haluat ostaa mustan ja tyylikkään sähkötupakan.

Suosittelemistani nettikaupoista voit ostaa nikotiinipatruunoita laillisesti. Lisätietoa sähkötupakasta löytyy muutamalta suomenkileiseltä nettisivulta, kuten http://www.sahkotupakka.cc/ , jossa löytyy myös lisää suosituksia nettikaupoista. Itse en esimerkiksi ole testannu Green Smoke sähkötupakkaa, joka tuntuu olevan myös aika suosittu merkki sekä Jenkeissä että Euroopassa. Kattavampaa infoa sähkötupakasta saat http://www.sähkötupakka.net/ sivustolta.

Tuoreimmat uutiset ja muun muassa tietoa sähkötupakan historiasta löydät sivulta http://www.sahkotupakka.co/. Tosin huomasin että sivua ei ole päivitetty sen jälkeen kun olen siellä viimeksi vieraillut, mutta vaikutti silloin kelpo sivustolta, toivottavasti päivityksiä tulossa.

Kuvia sähkötupakoista

E-Lites sähkötupakka

Steamlite sähkötupakka

Nucig sähkötupakka

Liberty Flights sähkötupakka

  • Osta sähkötupakka

    Sähkötupakka

    Blogistani löydät tietoa sähkötupakasta ja myös vinkit parhaisiin sähkötupakkakauppoihin ja sivustoihin. Olen itse sähkötupakoitsija en vaihtaisi enää takaisin tupakkaan. Sähkötupakka on terveellisempi vaihtoehto savukkeelle, mutta se on myös vaivattomampi ja hauskempi tapa tupakoida!

Browse by Topic